Takaisin resepteihin
Välimerenpiirakka
Värikäs piirakka on raikas tarjottava! Ja helppo säilytyksen suhteen. Paista pohja ja täytä vasta juuri ennen tarjoilua.
Kasvimaani on suoratoimituspalvelu, jolla saat Apetit-sopimusviljelijöiden kasviksia kotiovellesi. Lue lisää > Kasvimaani-palvelusta.
6 annosta
Pohja
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
kaurayynejä
0,5
tl
suolaa
1
tl
leivinjauhetta
0,5
dl
Apetit-rypsiöljyä
1
dl
vettä
Täyte
1
pkt
laadukasta fetaa
200
g
turkkilaista jogurttia
mustapippuria
suolaa
Vuokaan
voita tai leivontamargariinia
Päälle
7
kirsikkatomaattia
pala kurkkua pieninä kuutioina
1
rkl
Apetit-rypsiöljyä
0,5
punasipuli ohuina viipaleina
6
oliivia viipaloituna
tuoreita basilikan lehtiä
- 1. Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään kulhossa. Voitele piirasvuoka. Painele taikina voideltuun piirakkapohjaan. Pistele pohja haarukalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jäähdytä.
- 2. Työstä fetapala pieniksi muruiksi. Sekoita jogurtti, noin 4/5 fetasta, kasviöljy sekä suola ja pippuri keskenään kulhossa. Levitä seos pohjalle.
- 3. Jaa kasvikset piiraspohjan päälle. Ripottele viimeiseksi päälle loput fetamurut sekä basilikanlehdet. Tarjoile heti!
Reseptin tuotteet
Samankaltaiset reseptit
Laktoositon
Vähälaktoosinen
Maidoton
Gluteeniton
Vegaaninen
Kukkakaalihummus
Laktoositon
Maidoton
Vegaaninen
Apetit Kasvisjauhispyörykät spaghetti
Laktoositon
Vähälaktoosinen
Maidoton
Gluteeniton
Vegaaninen
Appelsiini-valkosipuliherneet
Gluteeniton
Appelsiininen kasvissosekeitto
Laktoositon
Maidoton
Gluteeniton
Vegaaninen
Avokado-herneguacamole